Sävellajit

sävellajit

Hilkka Piipponen on Sibelius-Akatemiasta valmistunut pianisti ja pianopedagogi. Hilkka on opiskellut pianonsoittoa myös Pietarin Rimsky-Korsakovin konservatoriossa ja Moskovan Tšaikovski-konservatoriossa. Pianoblogissa käydään läpi pianonsoiton alkeita, musiikin teoriaa sekä klassista musiikkia yleisesti. Edistyneemmille pianisteille pianoblogi tarjoaa tekniikka- ja harjoitteluvinkkejä. Kysy myös etäpianotunneista!


Sävellajit tarkoittavat säveljoukkoja, joilla on tietty keskusävel, ”kotisävel.” Sävellajeja on 24: 12 duuri- ja 12 mollisävellajia. Jokaisessa eri sävellajissa käytetään tiettyä lukumäärää valkoisia ja mustia koskettimia, ja niistä kerrotaan kappaleen etumerkinnässä. Tämän artikkelin sävellajitaulukon avulla opit ymmärtämään sävellajeja ja löytämään helposti sävelet, joita kuhunkin sävellajiin kuuluu.

Sävellaji = sävellyksessä käytettävä säveljoukko eli asteikko

C-duurisävellajissa käytetään näitä koskettimia. Mustat koskettimet eivät tähän sävellajiin kuulu.

Pyrkimys kotisävelelle

Kussakin eri sävellajissa esiintyy käytettävissä olevan säveljoukon tärkein sävel, ”kotisävel”, ja tästä sävelestä lähtevä sointu, ”kotisointu.” Suurimmassa osassa musiikkia, sellaisena kuin me sen tunnemme, on tuntu siitä, että kotisointuun olisi kappaleen lopuksi päästävä palaamaan: sieltä lähdetään liikkeelle ja sinne tekee aina mieli – vaikka kuinka pitkänkin kappaleen lopuksi. Tällaista, sävellajillista musiikkia kutsutaan tonaaliseksi musiikiksi.

Kuuntele seuraava esimerkki:

Voisiko musiikki päättyä esimerkin viimeiseen sointuun, vai tiedätkö, että tämä ei vielä ole päätepiste?

…tässä taitaa tulla ratkaisusointu, joten voimme huokaista helpotuksesta:

Kotisäveltä kutsutaan toonikaksi, ja kotisointua toonikasoinnuksi. Toonikasävel ja -sointu määräytyvät sävellajin nimen mukaan: jos kappaleen sävellaji on c-duuri, on toonikasävel c ja toonikasointu c-duurisointu. C-duurisävellajin säveljoukko on nimeltään c-duuriasteikko.

Sävellajit ovat joko duuri- tai mollisävellajeja, ja näin ollen niiden toonikasoinnut ovat joko duuri- tai mollisointuja.

Etumerkintä

Nuottiin merkittävän etumerkinnän tarkoitus on ohjeistaa, mikä on kappaleessa käytössä oleva asteikko. Kiinteä etumerkintä jokaisen alkavan viivastorivin alussa kertoo, mitkä teoksen sävelet ylennetään tai alennetaan pysyvästi. Ylennyksistä ja alennuksista olen kertonut tarkemmin opetusvideollani. Alla sävellajitaulukko, josta näet kaikkien sävellajien etumerkinnät.

Osta tulostettava sävellajitaulukko (päivitys v. 2021)

Voit myös ostaa tulostettavan, korkealaatuisen sävellajitaulukon hintaan 3,99e lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@hilkkapiipponen.com. Tulostettavaan sävellajitaulukkoon kuuluvat lisäksi suuremmat kuvat. Sävellajitaulukon voi ostaa myös englanninkielisenä.

sävellajitaulukko

Loogiset asteikot

Kaikki duuriasteikot kuulostavat sävelten korkeutta lukuun ottamatta toisiinsa nähden samalta. Samoin molliasteikot. Tämä johtuu siitä, että niissä on tietty määrä koko- ja puolisävelaskelia samassa järjestyksessä – vain lähtösävel on eri. Puolisävelaskel on lyhin matka kahden koskettimen välillä (esim. c-cis), ja kokosävelaskel (esim. c-d) koostuu kahdesta puolisävelaskelesta. Koko- ja puolisävelaskelten järjestys duuri- ja molliasteikoissa voidaan tiivistää seuraavasti:

Duuriasteikko: kokosävelaskel, kokosävelaskel, puolisävelaskel, kokosävelaskel, kokosävelaskel, kokosävelaskel

Molliasteikko: kokosävelaskel, puolisävelaskel, kokosävelaskel, kokosävelaskel, puolisävelaskel, kokosävelaskel

Etumerkinnän tulkitseminen

On hyvä panna merkille, että pianomusiikissa etumerkintä merkitään molemmille viivastoille, mutta se ei silti tarkoita, että ylennys- tai alennusmerkkejä olisi tuplasti enemmän:

Etumerkinnät
Tässä kappaleessa on yksi alennus. Alennusmerkki on h:n viivalla, eli h:n sijasta soitetaan aina alennettu h eli b.

Mikäli etumerkintä on esimerkiksi yksi alennus, kuten kuvassa, on siis muistettava, että koko kappaleen ajan h:n sijaan soitetaan b ilman sen enempiä muistutuksia. Tämä käy ilmi myös sävellajitaulukosta: käytössämme oleva säveljoukko, kun etumerkintä on yksi alennus, on f g a b c d e. Etumerkintä koskee pianon koko koskettimistoa, ei pelkästään sitä viivaa tai väliä, jolle ylennys- tai alennusmerkki on etumerkinnässä merkitty. Näin ollen ylläolevan kuvan kappaleessa pianon jokainen h onkin b.

Etumerkintä koskee pianon koko koskettimistoa.

Hyvä pianisti vilkaisee aina etumerkintää ennen kuin harkitseekaan aloittavansa uuden kappaleen soittamista. Mikäli etumerkinnän jättää huomioimatta, on vastassa jatkuva kompuroiminen ja ihmetteleminen, miksi musiikki kuulostaa niin eriskummalliselta. Yksi kätevä tapa pitää etumerkintä mielessään on, mikäli mahdollista, asettaa käsi jo ennen soittamisen aloittamista pianolle siten, että vastaavat sormet osuvat valmiiksi niille koskettimille, joihin etumerkinnässä viitataan:

Etumerkinnät
Tässä kappaleessa ylennetään aina f.

Etumerkinnät ja tilapäiset etumerkit

On tärkeää ymmärtää ero etumerkinnän ja tilapäisen etumerkin välillä. Tilapäinen etumerkki voidaan lisätä mihin tahansa nuottiviivaston kohtaan – paitsi tietenkin sinne rivin alkuun, jossa on kiinteän etumerkinnän paikka – korottamaan, alentamaan tai palauttamaan jokin nuotti väliaikaisesti. Tilapäinen etumerkki sijaitsee aina juuri ennen korotettavaa/alennettavaa/palautettavaa nuottia, ja sen vaikutus hälvenee jo seuraavalla tahtiviivalla:

Etumerkinnät

Kappaleen keskellä voi esiintyä tilapäisiä etumerkkejä jopa hyvinkin paljon. Lähtökohtaisesti musiikki käyttäytyy siten, että liikkeelle lähdetään toonikasta eli kotisoinnusta, sitten tapahtuu paljon – jopa poikkeamia eri sävellajeihin, ja tämä merkitään usein tilapäisten etumerkkien avulla – mutta lopuksi kotisointuun kuitenkin palataan.

Palautusmerkillä (♮) voidaan kumota etumerkinnässä korotettu/alennettu nuotti. Myös palautusmerkin teho vaikuttaa vain seuraavaan tahtiviivaan asti:

Etumerkinnät

Sävellajit ja modulaatiot

Kappaleessa voi tapahtua sävellajinvaihdos eli modulaatio. Tällöin kiinteä etumerkintä voidaan kesken kaiken muuttaa kokonaan: joka rivin alkuun ilmestyy uusi etumerkintä. Näin otetaan käyttöön uusi säveljoukko, ja meillä on uusi toonikasoinnulta kuulostava sointu. Tämä on pianonsoiton alkeisohjelmistossa kuitenkin hyvin harvinaista.

Seuraavan kuvan kappaleessa etumerkinnässä on aluksi yksi alennus, mutta rivin lopussa etumerkintä muuttuu kahdeksi ylennykseksi, ja aiempi alennus palautetaan pysyvästi. Nämä merkit eivät ole tilapäisiä, sillä niitä edeltää kaksoistahtiviiva, eikä niiden välittömään läheisyyteen ole merkitty nuotteja:

Etumerkinnät

Duuri vai molli?

Saatoit sävellajitaulukon perusteella jo huomatakin, ettei etumerkintöjä ole duuri- ja mollisävellajeille erikseen, vaan yksi ja sama etumerkintä koskee aina sekä duuria että sen rinnakkaista mollia. Rinnakkaissävellajeissa on sama määrä ylennyksiä ja alennuksia, eli esim. g-duuriasteikossa ylennetään f, jolloin rinnakkaissävellajissa, e-mollissa, ylennetään myös f. Niinpä näiden molempien sävellajien, g-duurin ja e-mollin, säveljoukko on g a h c d e fis, joskin toonika on g-duurissa g ja e-mollissa e (eli e-molliasteikossa sävelten järjestys alhaalta ylöspäin on e fis g a h c d). Duurisävellajin rinnakkaisen mollin löytää aina kolme puolisävelaskelta duuriasteikon toonikaa alempaa.

Seuraava kuva havainnollistaa, miten g-duuriasteikon rinnakkainen molliasteikko löytyy: e-sävel on g:tä kolme puolisävelaskelta alempana, eli pianon koskettimistossa vasemmalle päin:

Etumerkinnät ja sävellajit
G-duurin rinnakkaissävellaji on e-molli.

Tässä vielä lueteltuina rinnakkaissävellajit eli sävellajit, joilla on sama etumerkintä:

C-duuri ja a-molli

G-duuri ja e-molli

D-duuri ja h-molli

A-duuri ja fis-molli

E-duuri ja cis-molli

H-duuri ja gis-molli

F-duuri ja d-molli

B-duuri ja g-molli

Es-duuri ja c-molli

As-duuri ja f-molli

Des-duuri ja b-molli

Ges-duuri ja es-molli

Näin ratkaiset, onko kyseessä duuri vai molli

Rinnakkaissävellajien olomassaolon vuoksi ei ole mahdollista määritellä pelkän etumerkinnän perusteella, onko jokin kappale duurissa vai mollissa. Helpoin tapa selvittää duuri-molli-dilemma on yksinkertaisesti kuunteleminen: duurisävellajit kuulostavat pääosin iloisilta ja mollisävellajit surullisilta (tai aggressiivisilta!).

Tämän lisäksi vilkaisu kappaleen viimeiseen sointuun kertoo paljon sävellajista. Musiikki loppuu yleensä toonikaan, sävellajin keskussointuun:

Etumerkinnät ja sävellajit
Teos päättyy e-mollisointuun, joten todennäköistä on, että kappale on e-mollissa.

Viimeisen soinnun sääntö ei silti ole aivan luodinkestävä, sillä joskus musiikki päättyy toonikan sijasta johonkin yllättävään sointuun. Tämän lisäksi kannattaa siis myös vilkaista, esiintyykö nuottitekstuurissa mollille tunnusomainen johtosävel. Johtosävelellä tarkoitetaan asteikon korotettua seitsemättä säveltä, ja se merkitään aina tilapäisen etumerkin avulla. Seuraavassa kuvassa on ympyröity a-mollin tunnusmerkki, johtosävel gis:

Etumerkinnät ja sävellajit
Harmoninen a-molliasteikko: a h c d e f gis a

Mikäli kappaleessa, jossa etumerkinnässä on 0 ylennys- tai alennusmerkkiä, esiintyy tiheään tätä a-mollin tunnusmerkkiä, gis-johtosäveltä, voidaan päätellä, että sävellaji on a-molli eikä c-duuri. Johtosäveltä on totuttu kuulemaan niin paljon, että pianisteille on tullut tavaksi harjoitella harmonista molliasteikkoa, jossa jokaisen molliasteikon johtosävel korotetaan johdonmukaisesti. Huomioithan, että johtosäveltä ei esiinny duuriasteikoissa!

Ratkaiset duuri-molli-dilemman kokonaiskuulokuvan, johtosävelen läsnäolon tai puuttumisen sekä viimeisen soinnun perusteella.

Sointutehot

Sävellajeista puhuttaessa eivät pääosassa ole pelkät yksittäiset sävelet, vaan kyse on toonikasävelen lisäksi sointutehoista, asteikon sävelille rakentuvista kolmi- ja nelisoinnuista. Kun näitä sointuja esiintyy peräkkäin tietyssä, loogisessa järjestyksessä, toonikan merkitys kotisävelenä ja -sointuna vahvistuu. Toki klassinen musiikki, mutta myös kevyt musiikki rakentuu yleisesti ottaen näille sointutehoille: jos käännät päälle vaikkapa Radio Iskelmän, voisin lyödä vaikka vetoa, että soimaan lähtevä kappale on rakennettu tiukasti toonika-dominantti -sointutehojen varaan. Riippumatta siitä, tietääkö kuulija tätä vai ei, ovat meidän korvamme kuitenkin tottuneet kuulemaan näitä tuttuja sointukulkuja.

Soinnut esiintyvät musiikissa aina tietyssä, loogisessa järjestyksessä.

Toonika ilman kontekstia ei siis kuulosta saavutetulta päämäärältä, mutta kun sen lähelle asetellaan muita sointuja, kuten erityisen jännitteinen dominanttiteho eli asteikon viidennelle sävelelle rakentuva sointu, tulee toonikatehon merkitys selväksi. C-duurisävellajissa dominanttisointu on g-duurisointu, ja parhaan vaikutuksen saa aikaiseksi käyttämällä G7-sointua eli dominanttiseptimisointua. Septimisointu on luonteeltaan levoton ja saa aikaan tunteen, että tästä olisi siirryttävä toonikalle, ja pian. Niinpä suurin osa c-duurissävellajissa olevista kappaleista käyttäytyy seuraavaan tapaan:

Lähtö c-duurisoinnusta ja usein myös c-säveleltä – sitten seuraa pari muuta sointua – juuri ennen loppua siirrytään G7-soinnulle – kappale loppuu c-duurisointuun ja c-sävelelle.

Seuraavassa kuvassa näkyvät eri sointutehojen nimet:

sävellajit
C-duuriasteikko.

C-duuriasteikon toonikasointu näyttää siis nuotteina tältä: 

Etumerkinnät ja sävellajit
C-duurisointu

Dominanttisoinnun alin sävel on asteikon viides sävel:

Etumerkinnät ja sävellajit
G7-sointu

Testaa tätä! Avaa Toivelaulukirja tai Kultainen laulukirja, ja etsi kappale, joka on c-duurissa (0 merkkiä etumerkinnässä, päättyy c-duurisointuun). Huomaat, että kappaleen alussa ja lopussa on todennäköisesti C-reaalisointumerkintä, ja viimeistä edeltävä sointu on dominanttisointu G7!

Sointukulkua, jossa dominantin kautta saavutaan onnellisesti toonikalle, kutsutaan kadenssiksi. Sävellaji vahvistetaan aina kadenssin avulla. Kadenssi voi esiintyä tekstuurissa useita kertoja: tietenkin lopussa, mutta yleensä myös alussa, jotta sävellaji tulee selväksi heti kättelyssä.

Lopuksi

Sävellajit ovat olennainen osa musiikkia, jota päivittäin kuuntelemme. Korvamme ovat tottuneet siihen, että tonaalinen musiikki pyrkii koko ajan takaisin toonikalle. Aivan modernista, atonaalisesta musiikista sävellajit puuttuvat, eikä tuntua kotisoinnusta ole. Siksi uusi musiikki saattaa kuulostaa erikoiselta!

Opit muistamaan eri etumerkinnät ja sävellajit parhaiten, kun opettelet niistä yhden kerrallaan. Oppimista tukee asteikkojen soittaminen, ja sitä voit harjoitella näiden ohjeiden mukaan. Asteikkoja soittamalla eri sävellajien säveljoukot tulevat tutuiksi, ja ennen kuin huomaatkaan, tunnet kaikki sävellajit kuin omat taskusi!

Tehtävä: mikä on tämän kappaleen sävellaji?

Kuvat: Shutterstock/Unsplash/Pixabay

  • Jaa

4 Kommentit

  1. Ihanat sivut! Aloittelevana pianonsoiton harrastajana palaan sun blogiteksteihin koko ajan hakemaan tietoa, kiitos! Nyt jäi vielä askarruttamaan nuo ylennykset ja alennukset. Käytän jonkun verran netistä hankittuja nuotteja, ja englanninkielisillä onkin vähän eri tapa merkata tai kutsua eri nuotteja. Esim. siellähän ei oo h:ta käsittääkseni, vaan b, mutta mikä sitten onkaan his? Ja miten menee noi major ja minor ja sitten vielä diminished jne. Jonkun verran olen niistä jo kärryilläkin, mutta voisko tästä saada oman blogikirjoituksen, vai onko jo, enkä vaan löytänyt.

    • Kiitos palautteesta! Juurikin näin, eli englanniksi valkoisten koskettimien nimet ovat c d e f g a b. Meillä ne ovat c d e f g a h, joten ylennetty h on nimeltään his. Englanniksi ylennetty b olisi nimeltään b sharp, aivan kuten ylennetystä c:stä tulee heilläpäin c sharp, ja niin edelleen. Major = duuri, minor = molli, diminished = vähennetty. Hyvä idea, ehkä kirjoitankin tästä vielä vähän perusteellisemmin blogiin!

  2. aloittajalle järkeen käypää opetusta. kiitos.terv martti

    • Mukava kuulla, että artikkelista on ollut hyötyä! Hyvää jatkoa pianoharrastuksen parissa 🙂

Kirjoita kommentti