Kertaukset

Erilaiset kertaus- ja hyppäysmerkit ovat tavallinen näky nuottitekstuurissa. Kertausmerkkien avulla säveltäjät ovat voineet säästää sivukaupalla nuottipaperia. Kertausmerkintöjä on hyvä ymmärtää, ettei kappaletta tule soitettua läpi väärässä järjestyksessä tai lopettaen puolitiehen. Kun vielä pitää mielessä kertausten kultaisen säännön – älä koskaan soita kertausta samalla tavoin kuin ensimmäistä soittokertaa – onkin pianisti kertausten soittamisessa jo aika tekijä.

Kertausmerkit

Kaksoispistein merkittävät kertausmerkit osoittavat, että jokin osa kappaleesta soitetaan uudelleen. Toisto osoitetaan kaksoispisteen lisäksi kaksoistahtiviivan avulla:

Yleensä kertausmerkit sijaitsevat kerrattavan osion molemmissa päissä. Mikäli tarkoitus kuitenkin on kerrata aivan kappaleen alkuun, ei vastakappaletta kertausmerkille käytetä:

Aivan teoksen alussa kertausmerkin vastakappaletta ei siis voi olla, mutta sellainen voi kuitenkin ilmetä alun välittömässä tuntumassa. Tällaisella kertausmerkillä voidaan poissulkea ei-toivottuja säveliä ensimmäisistä tahdeista. Ei-kerrattava osuus voi toki olla useammankin tahdin mittainen. Seuraavan kuvan kolmea ensimmäistä säveltä ei siis enää toisteta kerratessa:

Maalit

Joskus kerrattava osio päättyy eri toistokerroilla eri tavoin, ja näitä erilaisia lopetuksia varten tarvitaan maaleja. Nuottitekstuuriin maalit merkitään merkinnöin  ja tai tahdin tai tahtien päälle. Tavallisimmin käytetyt maalit ovat 1. ja 2. maalit, joskin järjestyslukuja voidaan jatkaa periaatteessa loputtomiin. Maalit toimivat yksinkertaisella periaatteella: maaliin, jossa on jo kerran käyty, ei enää toiste mennä. Seuraava nuottiesimerkki havainnollistaa, kuinka pianistin on ensin tarkoitus soittaa alusta ykkösmaaliin asti, kerrata alkuun, ja hypätä sitten kerratessa ykkösmaalin yli suoraan kakkosmaaliin:

Ensimmäinen maali päättyy aina vertikaaliseen viivaan, mutta toisen maalin horisontaalinen viiva voi jäädä avoimeksikin riippuen siitä, jatkuuko musiikki vielä eteenpäin.

Ensimmäisessä maalissa voidaan käydä useampia kertoja, mikäli tämä on osoitettu järjestysluvuilla:

Da Capo al Fine

Da Capo al Fine tai D.C. al Fine on erittäin yleinen merkintä, joka tarkoittaa ”alusta fine-merkkiin saakka.” Teoksissa, joissa tätä merkintää käytetään, esiintyy aina myös fine-merkki. Kun törmäät fine-merkkiin ensimmäisen kerran, ei tarvitse reagoida. Kun vastaan tulee D.C. al Fine, on tarkoitus toistaa kappale alusta asti lopettaen sitten koko kappale fine-merkkiin. Pidemmittä puheitta suoraan esimerkkikuvaan:

Huomaa, että kertausmerkkiä ei lopussa ole, sillä kertaamaan pyydetään tekstin avulla.

Segno ja Coda

Segno- ja coda-merkit ovat hyppäysmerkkejä. Segno-merkki on tällainen Kuvahaun tulos haulle segno merkki, ja sen yhteyteen tarvitaan D.S. al Fine – (”segnosta fineen”) tai D.S. al Coda (”segnosta codaan”) -merkintä. Segno-merkkejä voi teoksessa olla kaksi, eikä ensimmäisestä merkistä ensimmäisellä soittokerralla tarvitse piitata. Reagointia vaatii ennen kaikkea järjestyksessä toinen segno-merkki, joka ohjeistaa kertaamaan ensimmäisestä, aiemmin nähdystä segno-merkistä alkaen.

Coda tarkoittaa eräänlaista loppusoittoa, lopuketta, jonka aikana fiilistellään kappaleen viime henkäyksiä ja tuodaan kappale hienoon päätökseen. Coda merkitään -merkinnällä. Myös codan merkin saa ensimmäisellä soittokerralla jättää huomiotta, mutta viimeisellä kertauskerralla merkki ohjaa pomppaamaan erikseen kirjoitettuun coda-osioon. Seuraava esimerkki esittelee sekä segnon että codan:

Kertausten tulkinta

Pianistin tärkein sääntö kertausten suhteen on, ettei toista soittokertaa tulisi koskaan soittaa täysin samalla tavoin kuin ensimmäistä. Näin tulkintaan tulee vaihtelua. Joskus tämä on kirjoitettu nuottiin:

Yleensä kertauksen muutokset tulee kuitenkin keksiä itse. Ne eivät voi olla suuria, sillä silloin säveltäjä olisi kirjoittanut ne nuottiin. Muutokset voivat liittyä esimerkiksi dynamiikkaan tai agogiikkaan.

Esimerkkinä vilkaistakoon kappaletta, joka kerrataan kokonaan alusta loppuun. Ensimmäisellä kerralla viimeisessä tahdissa ei kannata juurikaan hidastaa, ettei kuulija luule, että kappale on jo loppumassa. Toisella kierroksella hidastus onkin sitten suorastaan suotavaa:

Kerratessa ei yleisesti ottaen tule keksiä uusia nuotteja. Ainoa tapaus, jolloin uusia nuotteja saa säveltää, liittyy barokkimusiikin soittamiseen. Barokin aikakauden musiikin esittämiskonventioihin kuului, että musiikkiin keksittiin omia ornamentteja varsinkin kerratessa.

Loppukevennys

Kerran olin kääntämässä sivua pianistille, joka säesti viulistia konservatorion oppilaskonsertissa. Keskellä pitkää teosta oli kertausmerkki, joka ohjeisti palaamaan alkuun. Esityksessä viulisti kuitenkin unohti kertauksen (toisin kuin harjoituksissa!), kun taas minä olin juuri kääntänyt suuren määrän sivuja, jotta pianisti pääsisi takaisin ensimmäiselle sivulle. Koska viulisti kuitenkin jatkoi autuaasti eteenpäin, esitys keskeytyi soittajien soittaessa aivan eri kohdista nuottia. Vihainen pianisti selasi  nuottikirjan itse kappaleen keskiosaan, jotta saisi viulistin kiinni, ja esitys pääsi jatkumaan.

Kohtaus ilmeisesti näytti ulospäin siltä, että syyllinen keskeytykseen oli sivunkääntäjä, sillä esityksen jälkeen eräs yleisössä ollut opettaja tuli ystävällisesti sanomaan: ”Mikä siinä sivujen kääntämisessä meni pieleen? No, sellaista sattuu!”


Tämän artikkelin kaikki nuotit ovat tekijänoikeusvapaita

  • Jaa

Kirjoita kommentti