Dynamiikkamerkinnät pianonsoitossa

Dynamiikkamerkinnät pianonsoitossa viittaavat siihen, millä voimakkuudella koskettimia tulee milloinkin painella. Tässä artikkelissani kerron, mitä dynamiikkamerkinnät pianonsoitossa tarkoittavat, ja mitä ne eivät tarkoita. Huom! nämä dynamiikkamerkinnät toimivat pääsääntöisesti myös muiden instrumenttien kohdalla.

Yleisimmät dynamiikkamerkinnät

Alla olen luetellut nuottitekstuurin tavallisimmat dynamiikkamerkinnät:

p                        piano: hiljaa

mp                    mezzopiano: melko hiljaa

pp                     pianissimo: hyvin hiljaa

f                        forte: voimakkaasti

mf                     mezzoforte: melko voimakkaasti

ff                       fortissimo: hyvin voimakkaasti

sf                     subito forte: yhtäkkinen forte 

fp                      fortepiano: ensin voimakkaasti, sitten välittömästi hiljaa

cresc.               crescendo: voimistuen. Ilmaistaan usein merkinnällä  

dim.                  diminuendo: hiljentyen. Ilmaistaan usein merkinnällä   

Saman kirjaimen toisto on kätevä tapa vahvistaa alkuperäistä dynamiikan tasoa: kun p tarkoittaa ”hiljaa”, on pp vielä hiljempaa, ja niinpä ppp soitetaan vielä tätäkin hiljempaa, ja sitä rataa.

Dynamiikkamerkintöjen määreet

On olemassa merkintöjä, joilla dynamiikkamerkintöjä voidaan tarkentaa. Yksi näistä on piú, joka tarkoittaa ”enemmän”:

Toinen yleinen määrite on meno; ”vähemmän.” Niinpä meno forte tarkoittaa ”vähemmän voimakkaasti.”

Merkintää molto, ”paljon, erittäin”, taasen käytetään useimmiten crescendon tai diminuendon yhteydessä:

Paljon käytetty merkintä crescendon tai diminuendon kohdalla on myös ”poco a poco”, vähitellen. Se kertoo, että muutoksen on tapahduttava erittäin huomaamattomasti. Lisää musiikkisanastoa selityksineen löytyy täältä.

Dynamiikkamerkinnät ja pianonuotin kaksi viivastoa

Dynamiikkamerkintä sijaitsee nuottiviivastorivien keskellä, mikäli dynamiikkaosoitus koskee kaikkia säveliä:

Toisinaan dynamiikkamerkinnällä viitataan vain osaan tekstuurin nuoteista. Silloin merkintä sijoitetaan johonkin muualle kuin viivastojen väliin:

Siirtyminen dynamiikasta toiseen

Yleensä pianokappaleet sisältävät varsin paljon dynaamisia vaihteluita. Riippuu tilanteesta, vaihtuuko dynamiikka vähitellen vai yllättäen.

Pehmeä muutos

Usein dynamiikka muuttuu graduaalisesti:

Merkinnät  ja  näyttävät tarkalleen kohdan, jonka aikana voimistumisen tai hiljentymisen on tapahduttava. Äänenvoimakkuus voi muuttua pikaisesti:

Joskus crescendo tai diminuendo taas on tarkoitus toteuttaa pitkällä aikavälillä. Näissä tapauksissa maltti on valttia: mikäli volyymi muuttuu liian nopeasti, ei soittajalle enää jää varaa jatkaa muutoksen toteuttamista! Pitkä crescendo tai diminuendo merkitään nuottiin vastaavan pituisella kiilamerkinnällä:

…tai merkinnällä cresc./dim. sekä katkoviivalla sillä alueella, jota tapahtuma koskee:

Aina crescendoa tai diminuendoa ei ole merkitty nuottiin, mutta kyse saattaa silti olla voimakkuuden asteittaisesta muutoksesta. Pianistin on aina tarkkailtava kontekstia ja mietittävä, mihin säveltäjä on merkinnöillään mahdollisesti pyrkinyt.

Yhtäkkinen muutos

Toisinaan on tarkoituksenmukaista asettua uuteen dynamiikkaan (ja tunnelmaan) aivan suoraan ilman etukäteistä valmistelua:

Subito-merkintä kertoo, että kyse on varmuudella äkillisestä muutoksesta:

Subitopiano merkitään joskus merkinnällä sub. p tai sp. Subito-tehosteita käytetään yleensä yllättämään kuulijoita. Esimerkiksi Beethovenin sävellyksistä löytyy usein uhkaava crescendo, joka kasvaa ja kasvaa, ja… päättyy odottamatta hyytävään hiljaisuuteen! Subito forte toimii päinvastaisena tehokeinona.

Usein subitoa ei ole merkitty, vaan se ilmenee kontekstista. Seuraavassa esimerkissä on katkelma Beethovenin ”Kuutamosonaatista.” Edellinen dynamiikkamerkintä on ollut piano, joten kyseessä ei ole voimakkuuden lisääntyminen pianissimosta pianoon. Niinpä kyseessä on subitopiano, vaikka merkintä on crescendon jälkeen pelkästään piano:

Soittajan on muuten hyödyllistä pitää aivan aavistuksenomainen tauko ennen subitopianoa. Muuten hiljainen sointi on vaarassa hukkua edeltävän crescendon aiheuttamaan meluun. Pedaaliakin on usein syytä puhdistaa.

Äänenvoimakkuuksien suhteellisuus

Toivoisin voivani ensimmäisenä pianopedagogina maailmassa täten ilmoittaa dynamiikkamerkintöjen tarkat desibeliluvut seuraavaan tapaan: ff = 92–95dB, suoraan verrannollinen yläkoululaisten ruokasalista kantautuvan hälinän äänenvoimakkuuteen… Tarkkoja äänenvoimakkuuksia ei kuitenkaan voida musiikissa määritellä. Tämä johtuu muun muassa siitä, ettei merkinnöillä koskaan viitata itseisarvoisesti pelkästään äänenvoimakkuuteen, vaan kyse on tietyn tunnelman luomisesta. Esimerkiksi seuraavan kuvan forte ei tarkoita pelkästään ”soita kovaa ja so what”, vaan muut merkinnät huomioon ottaen kyse on siitä, että soittajan pitää tavoittaa etydin kiihkeä tunnelma:

Äänenvoimakkuus vaihtelee myös artikulaatiotavan mukaan. Forte aksentoitujen staccatojen kanssa on aivan eri vahvuinen ja kuulostaa tyystin erilaiselta kuin forte Chopinin Nocturnen herkässä, laulavassa kohdassa.

Tämän lisäksi äänenvoimakkuudet ovat tilakohtaisia, sillä akustiikka vaikuttaa soinnin kuuluvuuteen olennaisesti. Soitamme fortissimon varsin kohtuullisesti esiintyessämme pienessä huoneessa yhdelle kuulijalle, mutta kun tilana on valtava sali, jossa haluamme säväyttää takapenkkiläisiäkin voimakkaalla soitollamme, kohoavat myös desibelit aivan eri tasolle.

Dynamiikkamerkinnöillä ei koskaan viitata itseisarvoisesti pelkästään äänenvoimakkuuteen, vaan kyse on tietyn tunnelman luomisesta.

Dynamiikkamerkintöjen suhteellisuuden paljastaa myös se, että äänenvoimakkuuden on yleensä tarkoitus vaihdella hieman jopa silloin, kun sitä ei ole nuottiin kirjattu. Näin tapahtuu esimerkiksi ylöspäisessä asteikossa tai muussa juoksutuksessa: on luonnollisen kuuloista, mikäli ylöspäinen kulku voimistuu hieman, vaikka varsinaista crescendoa ei olekaan nuottiin merkitty. Alaspäinen asteikko puolestaan saisi hieman hiljentyä. Hienovaraista dynamiikan vaihtelua tulisi musikaalisessa soitossa tapahtua lähes koko ajan, jotta musiikki kuulostaisi ”elävältä.”

Seuraava kuva havainnollistaa pieniä, dynaamisia muutoksia, joita ei ole kirjattu nuottiin, mutta jotka musikaalinen pianisti silti todennäköisesti toteuttaa:

Dynamiikkamerkinnät ja sävelten välinen hierarkia

Vielä on pantava merkille musiikin yleinen hierarkkinen sääntö, jonka mukaan musiikin äänikerrat eivät ole keskenään tasa-arvoisessa asemassa. Säännön voi Orwellia vapaasti mukaillen tiivistää näin:

Kaikki sävelet ovat yhtä tärkeitä, mutta jotkut sävelet ovat tärkeämpiä kuin toiset.

Äänikerroista tärkein on melodia, ja lähes yhtä merkityksellinen on bassolinja eli alin äänikerta. Yleisesti ottaen väliäänet on aina soitettava näitä hiljempaa. Seuraava esimerkki havainnollistaa äänikertojen hierarkkisia suhteita:

On toki myös mahdollista, että melodia on jossakin muualla kuin korkeimmassa äänessä:

Polyfonisessa musiikissa on taas sitten omat sääntönsä, sillä esimerkiksi Bachin musiikissa esiintyy tavallisesti useita melodioita yhtä aikaa:

Tietämys sävelten välisestä hierarkiasta johtaa syvällisempään musiikilliseen ymmärrykseen.

Lue lisää pianonsoitosta Hilkka Piipposen pianoblogista!

_{Kuvat: Shutterstock/Unsplash/Pixabay}