Klassisen musiikin historian aikakaudet

Hilkka Piipponen on Sibelius-Akatemiasta valmistunut pianisti ja pianopedagogi. Hilkka on opiskellut pianonsoittoa myös Pietarin Rimsky-Korsakovin konservatoriossa ja Moskovan Tšaikovski-konservatoriossa. Pianoblogissa käydään läpi pianonsoiton alkeita, musiikin teoriaa sekä klassista musiikkia yleisesti. Edistyneemmille pianisteille pianoblogi tarjoaa tekniikka- ja harjoitteluvinkkejä. Kysy myös etäpianotunneista!

Klassisen musiikin historian aikakaudet voidaan jaotella tiivistetysti seuraaviin tyylisuuntiin: barokki, klassismi, romantiikka, impressionismi ja 1900-luvun modernit suuntaukset. Klassinen musiikki, eli tarkemmin sanottuna länsimainen taidemusiikki, on lähtöisin Euroopasta, mutta on sittemmin levinnyt ympäri maailman.

Klassisen musiikin juuret ovat syvällä hengellisessä musiikissa. Gregoriaaninen laulu oli olennainen osa roomalaista messua 500-luvulla, ja kirkko alkoi säilöä kirjoitettua musiikkia. Pikkuhiljaa musiikki monipuolistui, kun tekijät etsivät uusia sävellysmuotoja ja kehittelivät soittimia.

Barokki: polyfoniaa ja ensimmäiset suuret sävellysmuodot (n. 1600-1750)

Jos kuvittelet itsesi jylhään katedraaliin, jossa urut alkavat yhtäkkiä hartaasti soida, niin kuvittelemasi musiikki saattaa hyvinkin kuulostaa barokkimusiikilta. Barokin aikakaudella musiikkia sävellettiin nimittäin messuihin ja muihin kirkollisiin tilaisuuksiin, ja näitä sävelmiä esiintyy urkurien ohjelmistossa tänäkin päivänä. Esimerkiksi Suomen luterilaisen kirkon virsikirjasta löytyy useita virsiä, jotka on sävelletty barokin aikakaudella.

1600-luvun soittimet olivat hyvin erilaisia nykypäivän instrumentteihin verrattuna. Meidän tuntemaamme pianoa ei ollut olemassakaan, vaan kosketinsoittimina toimivat muun muassa urut ja cembalo. Tonaalisuus ja duuri- ja molliasävellajit vakiintuivat sävellysten kantaviksi voimiksi.

Saksalainen Johann Sebastian Bach kehitteli huippuunsa polyfonian eli moniäänisyyden tekniikan. Polyfonia tarkoittaa sitä, että sen sijaan, että kappaleessa olisi helposti erottuva yksi melodia (kuten vaikka tässä kappaleessa, jossa ylä-ääni on selkeästi ykkönen, ja vasen on vain säestävässä sivuroolissa), onkin monta yhtäaikaista melodiaa, jotka ovat tasa-arvoisia. Polyfonian kirjaimellinen käännös onkin ”monta ääntä.”

Tarkkaillaanpa esimerkiksi tätä Bachin fuugaa barokkiajoilta. Fuugan teema alkaa selvästikin aivan ensimmäisestä tahdista oikealla kädellä. Mutta aivan samanlainen teema alkaa myös kohdassa 0:05 vasemmalla kädellä, vaikka oikean käden melodia jatkaa kulkuaan omalla tahollaan – ja samanlainen teema alkaa myös kohdassa 0:13 alaäänessä! Kutakin näistä eri melodialinjoista voisi ajatella vaikkapa eri henkilönä: sopraanon laulaja aloittaa laulunsa kappaleen alussa, sitten mukaan lähtee altto, sitten vielä tenori – ja kaikkien osuus on yhtä oleellinen.

Fuugaa voidaan ajatella yksinkertaistetusti myös kaanonina. Ensimmäinen henkilö alkaa laulaa, sitten seuraava henkilö liittyy seuraan…

Paitsi hengellisiä tilaisuuksia, barokin aikakaudella musiikilla oli tärkeä asema myös hovissa. Barokkitansseihin (tai silloin niitä todennäköisesti kutsuttiin ihan vain tansseiksi) kuuluivat esimerkiksi menuetti ja sarabande. Ranskan aurinkokuningas Ludvig XIV oli taidokas tanssija, ja niinpä hänen hovissaan pantiinkin jalalla koreasti harva se päivä.

Barokkimusiikkia sävellettiin ensisijaisesti Saksassa, Ranskassa, Englannissa ja Italiassa. Barokin ajan tunnettuja säveltäjiä olivat Bachin lisäksi muun muassa Antonio Vivaldi, Georg Friedrich Händel, Jean-Baptiste Lully ja Domenico Scarlatti. Barokin aikoina saivat alkunsa ensimmäiset suurten kokoonpanojen oopperat ja oratoriot.

Tyypillinen barokkiteos vuodelta 1723: J. S. Bach: Koraali ”Jesu bleibet meine Freude” kantaatista 147

Klassismi: kepeää ilottelua (n. 1750-1820)

Klassismin aikakaudella kompleksisen barokkimusiikin vastapainoksi syntyi uutta, helpommin ymmärrettävää musiikkia. Monimutkainen äänenkuljetus ei enää ollut samalla tavalla tärkeää, ja iloinen duuri valtasi alaa syvälliseltä mollilta. Klassisen musiikin keskus oli Wien, ja tästä on tullut nimitys wieniläisklassismi. Wienissä asuivat kaikki kolme klassismin suurnimeä: Mozart, Haydn ja Beethoven.

Iloinen duuri valtasi alaa syvälliseltä mollilta.

1700-luvun loppupuolella kehiteltiin uusia sävellysmuotoja. Sonaattimuoto tuli jäädäkseen, ja vakavan oopperan rinnalle syntyi kepeämpi opera buffa, koominen ooppera. Instrumentteja keksittiin lisää, ja cembalon syrjäytti fortepiano, jolla pystyttiin säätelemään äänenvoimakkuutta. Klassismin aikakaudella luotiin ensimmäiset varsinaiset sinfoniat orkesterille, ja orkesterin kokokin kasvoi. Musiikkia esitettiin edelleen kirkoissa ja hoveissa, mutta nyt yhä enenevässä määrin myös julkisissa konserteissa.

Eräs tunnusmerkkinen piirre klassismin ajan pianoteoksille on niin sanottu Albertin basso, tietynlainen sointusäestyskuvio, joka tuo säestykseen rytmikkyyttä. Albertin basson voi kuulla esimerkiksi aivan tämän Mozartin sonaatin alussa. Tästä säestyskuviosta on helppo tunnistaa klassismin aikakauden pianoteokset.

Klassismin ajan tunnettuja säveltäjiä olivat siis esimerkiksi Wolfgag Amadeus Mozart, Joseph Haydn ja Carl Philipp Emanuel Bach (kyllä, aiemmin mainitun Bachin poika. Myös veli Johann Christian Bach ryhtyi säveltäjäksi. Johann Christian oli muuten Johann Sebastianin kahdeksastoista lapsi). Franz Schubertin, Ludwig van Beethovenin ja Gioachino Rossinin katsotaan kuuluvan osaksi klassismin, osaksi jo seuraavan tyylisuuntauksen eli romantiikan edustajiin.

Saksalaissyntyinen Ludwig van Beethoven, musiikin historian seuraava ”suuri B”, kuten usein mainitaan, on Bachin tavoin jättänyt lähtemättömän kädenjälkensä klassisen musiikin historiaan. Hän sävelsi valtavan määrän sonaatteja, sinfonioita ja konserttoja, ja löytyypä hänen tuotannostaan yksi oopperakin. Beethovenin musiikki muistetaan erinomaisesti vielä näin parinsadan vuoden kuluttuakin. Tiesitkö, että juuri Beethoven sävelsi kuuluisan ”Kohtalonsinfonian”?

Ihastuttava klassismi: Joseph Haydn: Jousikvartetto Op. 1 nro 1

Romantiikka: suuria tunteita (n. 1810-1910)

Romanttinen tyylisuunta musiikissa muistetaan ennen kaikkea intohimoisuudestaan. Romantiikan aikana enemmän oli enemmän: jos oli soitettava myrskyisästi, puhuttiin erittäin myrskyisästä, ja jos pehmeästi, niin mikään herkkyys ei ollut liikaa. Pianonsoittoon ilmaantui aiempaa runsaampaa pedaalinkäyttöä, rubatoa ja dynamiikkavaihteluja. Klassismiin verrattuna soitosta tuli siis tietyllä tavalla rönsyilevämpää, niin rytmisesti kuin dynaamisestikin.

Romanttinen aikakausi musiikissa muistetaan intohimoisuudestaan.

Romantiikan aikakaudella musiikillisia rajoja rikottiin monin tavoin. Instrumentit kehittyivät entisestään, joten tuli mahdolliseksi tuoda niillä esiin ennenkuulumattomia sävyjä ja dynamiikkaeroja. Myös musiikin vanhat muotorakenteet saivat kyytiä, kun kukin säveltäjä etsi keinoja ilmaista tunteita musiikin kautta parhaalla mahdollisella tavalla. Kromaattisen asteikon käyttö yleistyi ja harmoniat monipuolistuivat. Klassinen musiikki levisi ympäröiviin maihin, ja ensimmäiset konservatoriot perustettiin muun muassa Venäjälle, Unkariin ja Puolaan.

1800-luku toi mukanaan myös suuret virtuoosit. Esimerkiksi unkarilainen Franz Liszt kunnostautui tässä kategoriassa, ja hän sekä sävelsi että sitten esitti toinen toistaan nopeampia ja vaikeampia pianokappaleita. Mainittakoon tässä yhteydessä myös Italian Niccolò Paganini, ”paholaisen viuluniekka”, jonka yliluonnolliselta vaikuttavan taituruuden alkuperään suhtauduttiin taikauskoisella pelolla. Romantiikan aikakaudella syntyivät myös massiiviset oopperat, kuten Wagnerin yli viisi tuntia kestävä ”Nürnbergin mestarilaulajat.”

Romantiikan ajan säveltäjiä olivat esimerkiksi Frédéric Chopin, Johannes Brahms, Pjotr Tšaikovski, Felix Mendelssohn, Robert Schumann, Sergei Rahmaninov, Gustav Mahler, Giuseppe Verdi, Giacomo Puccini ja Richard Wagner. 1800-luvun jälkipuoliskon säveltäjät, kuten esimerkiksi Rahmaninov, luokitellaan tarkalleen ottaen myöhäisromanttisiksi säveltäjiksi.

Romantiikan ajan valtaisaa tunnekuohua kuultavissa Frédéric Chopinin Sankaripoloneesissa

Kansallisromantiikka (1800 ja 1900 -lukujen vaihde)

Miltä kuulostaisi suomalainen kansanlaulu muokattuna suureksi sinfoniaksi? 1800-luvun lopulla sävellyksiin haluttiin tuoda piirteitä oman kotimaan historiasta, mytologiasta ja luonnosta. Tunnettuja kansallisromanttisia teoksia Suomessa ovat esimerkiksi Sibeliuksen Kullervo ja Kalevala-sarja; klassinen musiikki kohtaa kansantaruston.

Muita kansallisromanttisina pidettyjä säveltäjiä olivat esimerkiksi Edvard Grieg (Norja) ja Antonin Dvořák (Tsekki),. Venäjällä toimi kokonainen joukko kansansävelmistä ammentavia säveltäjiä: kuuluisan ”Viiden ryhmän” muodostivat Mili Balakirev, César Cui, Aleksandr Borodin, Modest Musorgski ja Nikolai Rimski-Korsakov. Näille vastapainoksi Ranskassa muotoutui sitten ”Kuuden ryhmä”, johon kuului muun muassa Francis Poulenc.

Kansallisromantiikkaa Norjasta: Edvard Griegin pianokonsertto

Impressionismi: kuvailevia sävyjä ja jazz-harmonioita (n. 1890-1930)

Jos minun pitäisi valita kevyen musiikin maailmasta musiikkityyli, jota vertaisin impressionismiin, valitsisin bossa novan. Jotenkin aineettoman oloinen Girl from Ipanema on monella tavalla samantyylinen kuin useat tyypilliset impressionistiset teokset. Etsitään tiettyä vaikutelmaa, impressiota, ja toteutetaan se käyttämällä harmonioita, jotka eivät ole aivan perinteisimmästä päästä.

Joitakin impressionistisen aikakauden harmonioita voidaan tosiaankin verrata jazz-harmonioihin. Impressionistisen suuntauksen säveltäjät pyristelivät kauemmas tonaalisuudesta etsimällä uusia asteikoita: duuri- ja molliasteikkkojen rinnalle saapuivat pentatoninen eli viisisävelasteikko sekä kokosävelasteikko.

Impressionismissä haettiin usein nimenomaan ilmavaa, haihtuvaa ja pohdiskelevaa tunnelmaa. Impressionistisen tyylin sisällä on tietysti vaihtelua, mutta musiikin historian kuuntelutenteissä satuin yleensä saamaan vastauksen osumaan kohdalleen, kun valitsin impressionistiseksi teokseksi esimerkeistä sen kaikkein unelmoivimman, raukeimman ja eteerisimmän. Toki on muistettava myös impressionistisen ajan rytmikkäät teokset kuten Ravelin Bolero tai Alborada del Gracioso.

Tunnettuja impressionistisia säveltäjiä olivat Claude Debussy, Maurice Ravel, Gabriel Fauré ja Erik Satie. Joitakin Sibeliuksen teoksiakin pidetään tyyliltään hyvin impressionistisina.

Impressionistista tyyliä: Claude Debussy: Uponnut katedraali. Millä sanalla kuvailisit tunnelmaa?

1900-luvun alkuvaiheilta nykyaikaan

Klassinen musiikki on jatkanut kehittymistään aina tähän päivään asti. 1900- ja 2000 -luvuilla on kokeiltu useita hyvin erilaisia tyylejä, ja perinteisistä duuri- ja molliasteikoista on eksytty jo varsin kauas. On nähty minimalismia, uusklassismia, sarjallisuutta, ekspressionismia sekä täyttä atonaalisuutta.

Tiesitkö, että myös nykyaikana jatketaan instrumenttien kehittelyä? Esimerkiksi Sibelius-Akatemialta löytyy hiljattain rakennettu unkarilainen Bogányi-piano, jonka ulkonäkö on varsin futuristinen.

Modernin aikakauden ehkä huomattavin ero edellisiin aikakausiin nähden on juurikin asteittainen tonaalisuudesta luopuminen. Tästä johtuu myös se, että 1900-luvulla – varsinkin sen loppupuolella – sävelletty musiikki kuulostaa äärettömän erilaiselta entiseen verrattuna. Siinä, missä ennen on ollut selkeä lähtösävellaji, jonne kappaleen edetessä pyritään palaamaan takaisin, ei nykymusiikissa sellaista aina ole. Näin suurta muutosta ei klassisessa musiikissa ole ennen koettu, ja onkin mielenkiintoista seurata, mihin suuntaan tästä sitten edetään.

Tunnettuja 1900-luvun säveltäjiä olivat mm. Sergei Prokofjev, Igor Stravinski, Béla Bartók, Aleksander Skrjabin ja Dmitri Šostakovitš (suhteellisen perinteisiä) sekä Arnold Schönberg, John Cage, Olivier Messiaen ja György Ligeti (ei ollenkaan perinteisiä). Olisi kiinnostavaa tietää, kuka yksittäinen säveltäjä 1900-luvun loppupuolelta muistetaan kahdensadan vuoden päästä parhaiten. Mikä on sinun arvauksesi?

Ei enää ihan perinteistä duuria: Prokofjevin Marssi oopperasta ”Rakkaus kolmeen appelsiiniin”

Klassinen musiikki Suomessa

Suomeen länsimainen taidemusiikki levisi 1800-luvun alkupuoliskolla. Klassisen musiikin ”suomalaisena isänä” pidetään saksalaista Fredrik Paciusta, joka saapui vuonna 1834 opettamaan musiikkia Helsingin yliopistoon. Juuri hän on säveltänyt Maamme-laulun, ja hän perusti Suomen ensimmäisen orkesterin.

Vuonna 1882 Suomeen perustettiin ensimmäinen musiikin opiskelemiseen tarkoitettu laitos, Helsingin Musiikkiopisto. Perustajana toimi Martin Wegelius, suomalainen säveltäjä, kapellimestari, musiikkikriitikko ja pianisti – varsinainen musiikin merkkihenkilö! 1900-luvun puolivälissä opiston nimi muutettiin Sibelius-Akatemiaksi.

Suomen kautta aikojen tunnetuin klassisen musiikin säveltäjä oli Jean Sibelius. Muita suomalaisia säveltäjiä olivat (tai ovat) muun muassa Oskar Merikanto, P. J. Hannikainen, Heino Kaski, Armas Järnefelt, Toivo Kuula, Erkki Melartin, Leevi Madetoja, Einojuhani Rautavaara ja Kaija Saariaho.

Osataan meilläkin: Oskar Merikannon Soi vienosti murheeni soitto

Kertauskysymyksiä

• Miten selittäisit polyfonian?
• Mikä on barokin ja klassismin suurin ero?
• Kuka tai ketkä olivat romantiikan aikakauden tunnettuja pianosäveltäjiä?
• Mitä tyylisuuntaa edustaa Sibeliuksen säveltämä musiikki?
• Nimeä joku 1900-luvun klassisen musiikin säveltäjä.

Lopuksi

Mikäli haluaisit entisestään kehittää klassisen musiikin tuntemustasi, suosittelisin valitsemaan yhden aikakauden kerrallaan ja kuuntelemaan muutamia eri säveltäjien teoksia. On mielenkiintoista havaita kunkin aikakauden ominaispiirteiden toistuvan, vaikka säveltäjä vaihtuukin! Esimerkiksi näin joulun alla olisi ajankohtaista viettää barokki-viikot ja kuunnella vaikkapa Bachin Jouluoratorio tai Händelin Messias-oratorio. Kevään koittaessa ja lintujen visertäessä onkin sopiva aika siirtyä maallisempaan klassismiin ja kuunnella vaikkapa Mozartin Don Giovanni tai Taikahuilu…

Klassisen musiikin teoksia kuunneltavaksi löytyy esimerkiksi artikkelistani 10 klassisen musiikin klassikkoa!

_{Kuvat: Shutterstock/Unsplash/Pixabay}