Pedaalinkäyttö

Oppilas ennen konserttia: Voi ei, jännittää hirveästi. Mitä teen, jos se neljännen tahdin vaikea juoksutus menee pieleen?

Opettaja: Käytä huippupianistien vanhaa kikkaa: lisää vain paljon pedaalia, eikä kukaan kuule vääriä nuotteja!

Pedaalinkäytöllä voi vaikuttaa pianon sointiin erittäin paljon. Pianovirtuoosi Anton Rubinstein päätyi jopa toteamaan, että ”pedaali on pianon sielu.”1 Pedaalinkäyttöön ei ole olemassa yksiselitteisiä sääntöjä, sillä sen tarve vaihtelee eri tilanteiden mukaan. On kuitenkin mahdollista löytää muutamia pedaalinkäytön perusperiaatteita, joiden avulla pedaalinoviisi pääsee jalkojensa käyttämisessä alkuun.

Pianon pedaalit

Pianossa on tavallisesti kaksi tai kolme pedaalia. Vasemmalta oikealle lueteltuina ne ovat nimeltään una corda, urkupistepedaali ja kaikupedaali. Keskimmäinen pedaali puuttuu osasta pianoja.

imageedit_8_2165389887

Oikeanpuolimmainen, kaikupedaali, on kaikista yleisimmin käytetty pedaali. Sillä voidaan pidentää sävelten kestoa, sitoa niitä toisiinsa ja aiheuttaa kaikuefekti. Seuraavaksi yleisin on una corda, joka muuttaa pianon sointisävyä. Pelkistetysti voisi sanoa, että una corda hiljentää pianon sointia. Sävymuutos ulottuu kuitenkin dynamiikkaeroja pidemmälle, ja olisikin virheellistä käyttää una cordaa aina, kun nuottitekstuuri ohjeistaa soittamaan hiljaa. Vasemman pedaalin käyttöä kannattaa siis harkita tarkkaan, jottei erilaista, ”tukahdutettua” sointisävyä viljelisi liian usein tai sopimattomissa paikoissa. Urkupistepedaali on pedaaleista harvinaisin. Sitä tarvitaan yhden sävelen tai soinnun sitomiseksi pohjaan (erittäin simppeli demonstraatio täällä). Pedaaleja painellaan jalkaterän etuosalla tai kengän kärjellä siten, että kantapää pysyy lattiassa kiinni, ja niitä voi käyttää joko erikseen tai yhtäaikaisesti.

Tässä tekstissäni keskityn puhumaan kaikupedaalista, sillä sen käytön hallitseminen kuuluu pianistin tärkeimpiin perustaitoihin. Una cordan käyttö on useimmiten makuasia, kun taas urkupistepedaalia tarvitaan lähinnä ammattilaistason piano-ohjelmistossa. Asia erikseen ovat vielä tilanteet tai kokonaiset teokset, joissa pedaalia ei tarvita ollenkaan. Nyt keskityn kuitenkin niihin tapauksiin, joissa pedaalia käytetään.

Step-by-step -opas kaikupedaalin normikäytölle

Kaikupedaalin käytölle voidaan määritellä ainoastaan yksi nyrkkisääntö, joka pätee suuressa osassa tilanteita: kuuntele tarkasti, milloin kaikua alkaa olla liikaa. Vaihda sitten pedaali vaivihkaa niin, ettei korvin kuultavaa taukoa synny.

Avataanpa hieman tätä yleisohjetta. Sen mukaan pedaalia vaihdetaan vasta silloin, kun seuraava sävel tai sointu, jolle puhdas pedaali halutaan, on jo painettu alas. Näin vältetään niin edellisestä harmoniasta soimaan jääneet ylimääräiset äänet, kuin myös ikävät tauot muuten niin soljuvassa soinnissa.2

Tiivistettynä:

  • Paikanna kohta, jossa pedaalia täytyy vaihtaa. Esim. D-duuriseiskan jälkeen seuraa G-duurisointu
  • Pidä pedaali pohjassa, vaikka edelliseltä harmonialta liikutaan jo seuraavalle
  • Kun seuraava sävel tai sävelet on painettu visusti alas, puhdista pedaali nopealla liikkeellä. Huom! Sormet on pidettävä pohjassa pedaalin liikkeen aikana, tai muuten sointi lakkaa liian äkillisesti!

imageedit_34_8009623158

 

Selitettynä:

Vaikka pianoteoksesta haluaisi kuinka maagisen kaikuisan hyvänsä, ei kaikupedaalia voi silti noin vain lykätä kappaleen alussa pohjaan ja nostaa lopussa ylös. Kaikupedaalilla on nimittäin tapana sekoittaa kaikki sävelet toisiinsa, ja niinpä sitä täytyykin vaihtaa aika ajoin. Pedaalin vaihtamisella tai puhdistamisella tarkoitetaan pedaalin pikaista nostamista ylös ja painamista takaisin alas (eikä siis loikkaamista esimerkiksi kaikupedaalilta una cordalle kesken kaiken).

Yhden pedaalinpainalluksen piiriin mahtuvat sävelet, jotka muodostavat jonkin järkevän harmonian ilman liiallista riitasointuisuutta. Konsonanssiin eli sopusointuun päästään esimerkiksi silloin, kun pysytellään yhden ja saman soinnun parissa, vaikka säveliä olisikin paljon:

imageedit_16_2798440515

Nämä kaikki ovat c-mollisoinnun säveliä, eli riitasointua ei synny. Samaan pedaaliin vain.

Kun sointu vaihtuu, on yleensä tarpeen vaihtaa pedaalia sotkuisen soundin välttämiseksi. Varma dissonanssi seuraa myös silloin, mikäli pedaalia käytetään soitettaessa vierekkäisiä säveliä. Niinpä esimerkiksi asteikkoja ei koskaan soiteta kaikupedaalin kanssa. Toisaalta joskus samaan pedaaliin kannattaa sisällyttää dissonoivaa materiaalia vaikkapa siksi, jotta pedaalipitoinen yleistunnelma säilyisi. On myös tapauksia, joissa sävelten sekoittumista suorastaan etsitäänkin pedaalin avulla.

Eräs yleinen syy pitää pedaali pohjassa soinnun vaihtumisesta huolimatta on jokin basson sävel, jonka ei toivota häipyvän pois. Tällainen tilanne tulee vastaan muun muassa Chopinin Des-duurinocturnossa:

imageedit_14_2213155798

Kuvan esimerkissä oikean käden ensimmäinen sointu dissonoi toisen soinnun kanssa. Haluamme silti pitää vasemman käden ensimmäisen nuotin, bassoäänen, mukana kuvion loppuun asti. Ilman basson b:tä koko b-mollisoinnulta putoaisi pohja pois, joten tässä tapauksessa riitasointuisuus täytyy vain sulattaa.

Samaan pedaaliin mahtuvien kokonaisuuksien hahmottamisessa oppii paremmaksi kokemuksen myötä, mutta liikkeelle kannattaa lähteä seuraavasta, yksinkertaisesta harjoituksesta:

Harjoitus korvien ja pedaalinkäytön yhteistyölle

Tämä harjoitus vaatii pianonsoiton opettajan tai jonkun, joka osaa soittaa pianolla sointuja. Harjoituksessa oppilas painaa kaikupedaalin pohjaan ja sulkee silmänsä, jolloin opettaja soittaa samalla pianolla hitaasti erilaisia sointuja. Kun oppilas kuulee, että sointu vaihtuu, hän nostaa pedaalin nopeasti ylös, ja laskee välittömästi alas (opettajan tulee sillä välin pitää sointua pohjassa sormilla). Näin soittaja oppii heti kantapään (tai tässä tapauksessa ehkä pikemminkin pedaalia painavan päkiän) kautta, että pedaalin puhdistaminen tapahtuu vasta sitten, kun uusi harmonia on jo soitettu.

Kaikupedaalin vaihtomomenttiin liittyy kuitenkin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ensinnäkin, on varottava kolahdusääniä, jotka syntyvät useimmiten liian nopeasta nostoliikkeestä. Toiseksi, pedaalin vaihtaminen ei saisi aiheuttaa minkäänlaista taukoa soinnissa (poislukien tietenkin tilanteet, joissa taukoa suorastaan etsitään). Kun kaikupedaalin nostaa ylös silloin, kun mikään kosketin ei ole pohjassa, on tuloksena yhtäkkinen breikki. Asiaa pahentaa se, että pedaalinvaihdot merkitään usein nuottiin käyttämällä peräkkäisiä Pedal Mark 1.svg    Music-pedalup.svg(pedaali pohjaan-pedaali ylös) -merkintöjä. Käytäntö johtuu tilasyistä, eikä siitä käy ilmi, että pedaalinvaihto tapahtuu tarkalleen ottaen limittyvästi.

Niinpä nuotti saattaa näyttää tältä:

imageedit_10_5725000254

Pedaali näyttäisi katkeilevan.

…mutta pedaalinvaihtojen on silti tapahduttava siten, ettei taukoja synny. Kun teoksen on esitysmerkinnän mukaisesti tarkoitus olla unelmoiva (kuvan katkelma on Debussyn Rêverie-kappaleesta, joka on soitettava andantino sognando), ei kaiku voi mitenkään katketa joka tahdin välillä kuin seinään. Nuotin legatokaarikin osoittaa, että säveltäjä tavoittelee pitkää linjaa eikä katkeilevia nykäyksiä, joita pedaalin nosteleminen merkityissä kohdissa aiheuttaisi.

Pedaalin käyttö on pitkälti kuulonvaraista, eivätkä säveltäjät usein edes anna ohjeita siihen, milloin pedaalia tulee vaihtaa. Paljon käytetty merkintä ”con ped.” teoksen alussa kertoo vain, että kappaleessa tarvitaan pedaalia, mutta vaihtokohdat jäävät pianistin itsensä selvitettäviksi. Pedaalia kannattaa kuitenkin yleensä käyttää limittymistekniikalla myös silloin, kun tarkkoja pedaalimerkintöjä ei ole.

Hienosäätöä

Kaikupedaalia ei aina kannata pitää aivan täysin pohjassa, vaan usein sen käyttö on paljon hienovaraisempaa. Esimerkiksi puolipedaali, jossa pedaalia pidetään vain puolivälissä, on kätevä tapa luoda illuusiota legatosta ilman kaikuisaa kelluntavaikutelmaa. Puolipedaalin lisäksi on hyödyllistä opetella pedaalin keventäminen. Siitä esimerkkinä tarkasteltakoon seuraavaksi kohtaa Sibeliuksen kappaleesta Kuusi:

imageedit_12_5833757780

Sibeliuksen pedaalimerkintä ohjaa käyttämään pedaalia koko kuvion alusta loppuun saakka, mutta jokainen tätä kokeillut tietää, että pedaalin pohjassa pitäminen tässä kohtaa saa aikaan melkoista, sekavaa pauhua. Tämän lisäksi diminuendo olisi lähes mahdoton toteuttaa ilman pedaalin vähentämistä. Juuri tällaisiin paikkoihin sopisikin mainiosti pedaalin keventäminen, eli sen asteittainen nostaminen pohjasta puoliväliin ja lopulta kokonaan pois. Näin kaiku ei tyssää kuin veitsellä leikaten, mutta se ei myöskään ole liian massiivista.

On myös hyvä pysähtyä miettimään, tarvitaanko kaikupedaalia joissain tapauksissa ollenkaan. On yleistä, että esimerkiksi legatoa yritetään huijata esiin pedaalin avulla (pedaalista ja legatosta olen kirjoittanut jo aiemmin täällä), ja Hummel kutsuikin pedaalia ”syntien peittäjäksi.”1 Pedaalia ei siis tulisi käyttää kaavamaisesti,  vaikka teoksessa olisikin ”con ped.” -merkintä, vaan sen tarpeellisuus pitäisi aina arvioida tilanteen mukaan.

Lopuksi

Kuten pianonsoitossa yleensä, myös pedaalin käyttämisessä tärkeintä on kuunteleminen. Mekaanisesta pedaalinvaihtotaidosta ei ole hyötyä alati muuttuvissa musiikkitilanteissa, mutta kuuntelevat korvat löytävät kekseliään pedaaliratkaisun myös erikoistapauksiin.

Tiesitkö?

On tehty myös soittimia, joilla on seitsemän pedaalia:

3544dbl_a

Lähteet:

1 Rubinstein, Anton; Carreño, Teresa; Banowetz, Joseph; Mann, Brian Richard (1897). The Art of Piano Pedaling: Two Classic Guides. Courier Corporation, 11, käännös minun.
2 Hofmann, Josef (1976). Piano Playing With Piano Questions Answered. New York: Dover, 39–41.

  • Jaa

Kirjoita kommentti