Pianon pedaalit

Pedaalinkäytöllä voi vaikuttaa pianon sointiin erittäin paljon. Pianovirtuoosi Anton Rubinstein päätyi jopa toteamaan, että ”pedaali on pianon sielu.”1 Tarkastelkaamme tällä kertaa muutamia pedaalinkäytön perusperiaatteita, joiden avulla pedaalinoviisi pääsee pedaalin käyttämisessä alkuun.

Pianossa on tavallisesti kaksi tai kolme pedaalia. Pedaaleja painellaan jalkaterän etuosalla tai kengän kärjellä siten, että kantapää pysyy lattiassa kiinni, ja pedaaleja voi käyttää joko erikseen tai yhtäaikaisesti (max. 2kpl yhtä aikaa. Miksi? 😀 ). Vasemmalta oikealle lueteltuina ne ovat nimeltään una corda, urkupistepedaali ja kaikupedaali. Keskimmäinen pedaali puuttuu osasta pianoja.

imageedit_8_2165389887

Oikeanpuolimmainen, kaikupedaali, on kaikista yleisimmin käytetty pedaali. Sillä voidaan pidentää sävelten kestoa, sitoa niitä toisiinsa ja aiheuttaa kaikuefekti. Seuraavaksi yleisin on una corda, joka muuttaa pianon sointisävyä. Pelkistetysti voisi sanoa, että una corda hiljentää pianon sointia. Sävymuutos ulottuu kuitenkin dynamiikkaeroja pidemmälle. Urkupistepedaali on pedaaleista harvinaisin siinä mielessä, että sitä tarvitaan vähiten. Sitä tarvitaan yhden sävelen tai soinnun sitomiseksi pohjaan (erittäin simppeli demonstraatio täällä).

Tässä tekstissäni keskityn puhumaan kaikupedaalista, sillä sen käytön hallitseminen kuuluu pianistin tärkeimpiin perustaitoihin. Una cordan käyttö on useimmiten makuasia, ja se urkupistepedaali on niin hirvittävän harvinainen.

Kaikua muttei sotkua

Vaikka pianoteoksesta haluaisi kuinka maagisen kaikuisan hyvänsä, ei kaikupedaalia voi silti noin vain lykätä kappaleen alussa pohjaan ja nostaa lopussa ylös. Kaikupedaalilla on nimittäin tapana sekoittaa kaikki sävelet toisiinsa, ja niinpä sitä täytyykin vaihtaa aika ajoin. Pedaalin vaihtamisella tai puhdistamisella tarkoitetaan pedaalin pikaista nostamista ylös ja painamista takaisin alas (eikä siis loikkaamista esimerkiksi kaikupedaalilta una cordalle kesken kaiken).

Yhden pedaalinpainalluksen piiriin mahtuvat sävelet, jotka muodostavat jonkin järkevän harmonian ilman liiallista riitasointuisuutta. Konsonanssiin eli sopusointuun päästään esimerkiksi silloin, kun pysytellään yhden ja saman soinnun parissa, vaikka säveliä olisikin paljon.

Limittäinen puhdistus

Pedaalin käytön tulee olla limittäistä: pedaalia vaihdetaan vasta silloin, kun seuraava sävel tai sointu, jolle puhdas pedaali halutaan, on jo painettu alas. Näin vältetään niin edellisestä harmoniasta soimaan jääneet ylimääräiset äänet, kuin myös ikävät tauot muuten niin soljuvassa soinnissa.

Harjoitus korvien ja pedaalinkäytön yhteistyölle

Paina kaikupedaali pohjaan, soita pianolla keski-c ja sulje silmäsi. Paina sitten pohjaan viereinen kosketin eli d, yhä pitäen pedaalia pohjassa. Irrota c. Kuule, kuinka riitasointuiselta tämä kuulostaa, kun pedaali yhä pitää c:n sointia voimassa! Pitäen edelleen d:tä pohjassa sormellasi nosta nyt pedaali ylös, ja paina se sitten heti taas pohjaan. Nyt sinun pitäisi kuulla aivan puhdas d ilman edellisen c:n aiheuttamaa riitasointuista hälyä. Jatka näin asteikkoa ylöspäin. Tämän harjoituksen avulla ymmärrämme, että pedaalin puhdistaminen tapahtuu vasta sitten, kun uusi harmonia on jo soitettu.

Kaikupedaalin vaihtomomenttiin liittyy kuitenkin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ensinnäkin, on varottava kolahdusääniä, jotka syntyvät useimmiten liian nopeasta nostoliikkeestä. Toiseksi, pedaalin vaihtaminen ei saisi aiheuttaa minkäänlaista taukoa soinnissa (poislukien tietenkin tilanteet, joissa taukoa suorastaan etsitään). Kun kaikupedaalin nostaa ylös silloin, kun mikään kosketin ei ole pohjassa, on tuloksena yhtäkkinen breikki. Asiaa pahentaa se, että pedaalinvaihdot merkitään usein nuottiin käyttämällä peräkkäisiä Pedal Mark 1.svg    Music-pedalup.svg(pedaali pohjaan-pedaali ylös) -merkintöjä. Käytäntö johtuu tilasyistä, eikä siitä käy ilmi, että pedaalinvaihto tapahtuu tarkalleen ottaen limittyvästi.

Niinpä nuotti saattaa näyttää tältä:

imageedit_10_5725000254

Pedaali näyttäisi katkeilevan.

…mutta pedaalinvaihtojen on silti tapahduttava limittyvästi.

Pedaalin käyttö on pitkälti kuulonvaraista, eivätkä säveltäjät usein edes anna ohjeita siihen, milloin pedaalia tulee vaihtaa. Paljon käytetty merkintä ”con ped.” teoksen alussa kertoo vain, että kappaleessa tarvitaan pedaalia, mutta vaihtokohdat jäävät pianistin itsensä selvitettäviksi. Pedaalia kannattaa kuitenkin yleensä käyttää limittymistekniikalla myös silloin, kun tarkkoja pedaalimerkintöjä ei ole.

Hienosäätöä

Kaikupedaalia ei aina kannata pitää aivan täysin pohjassa, vaan usein sen käyttö on paljon hienovaraisempaa. Esimerkiksi puolipedaali, jossa pedaalia pidetään vain puolivälissä, on kätevä tapa luoda illuusiota legatosta ilman kaikuisaa kelluntavaikutelmaa.

On myös hyvä pysähtyä miettimään, tarvitaanko kaikupedaalia joissain tapauksissa ollenkaan. On yleistä, että esimerkiksi legatoa yritetään huijata esiin pedaalin avulla (pedaalista ja legatosta olen kirjoittanut jo aiemmin täällä), ja pedaalia onkin kutsuttu myös ”syntien peittäjäksi.” Pedaalia ei siis tulisi käyttää kaavamaisesti,  vaikka teoksessa olisikin ”con ped.” -merkintä, vaan sen tarpeellisuus pitäisi aina arvioida tilanteen mukaan.

Lopuksi

Kuten pianonsoitossa yleensä, myös pedaalin käyttämisessä tärkeintä on kuunteleminen. Mekaanisesta pedaalinvaihtotaidosta ei ole hyötyä alati muuttuvissa musiikkitilanteissa, mutta kuuntelevat korvat löytävät kekseliään pedaaliratkaisun myös erikoistapauksiin.

Tiesitkö?

On tehty myös soittimia, joilla on seitsemän pedaalia:

3544dbl_a

Lähteet:

1 Rubinstein, Anton; Carreño, Teresa; Banowetz, Joseph; Mann, Brian Richard (1897). The Art of Piano Pedaling: Two Classic Guides. Courier Corporation, 11, käännös minun.

  • Jaa

Kirjoita kommentti