
Hilkka Piipponen on Sibelius-Akatemiasta valmistunut pianisti ja pianopedagogi. Hilkka on opiskellut pianonsoittoa myös Pietarin Rimsky-Korsakovin konservatoriossa ja Moskovan Tšaikovski-konservatoriossa. Pianoblogissa käydään läpi pianonsoiton alkeita, musiikin teoriaa sekä klassista musiikkia yleisesti. Edistyneemmille pianisteille pianoblogi tarjoaa tekniikka- ja harjoitteluvinkkejä. Kysy myös etäpianotunneista!

Pianopedagogiikan patriarkka Heinrich Neuhaus totesi aikoinaan: ”Alussa oli rytmi.” Siinä on hyvin tiivistettynä tärkeä ohje aloittelevalle pianistille: rytmissä on syytä pysyä heti alusta alkaen. Annan usein ohjeeksi oppilailleni ensin naputella uuden kappaleen rytmin pianon kantta vasten, ja vasta sitten on aika kokeilla samaa pianon koskettimilla. Muuten huomio kiinnittyy liikaa uusiin nuotteihin, ja rytmi jää taka-alalle – ja sitä on vaikea korjata jälkikäteen.
Kokeillaanpa siis näitä tehokkaita rytmiharjoituksia! Tee ensin naputusharjoitukset, ja artikkelin lopussa pääset kokeilemaan helppoa soittokappaletta – tietenkin siinä järjestyksessä, että ensin selvität kappaleen rytmin, sitten vasta nuotit!
Käytetään apuna metronomia
Nämä rytmiharjoitukset teemme metronomin avustuksella. Metronomi on laite, joka tuottaa tasaisia sykeääniä, jotta pianisti pysyisi rytmissä. Harjoituksessa tarvittavista aika-arvoista olen kirjoittanut aiemmin nuottienlukutekstissäni.
Rytmiharjoitus 1
Tässä harjoituksessa tarvitsemme neljäsosanuotteja (yksi isku) ja puolinuotteja (kaksi iskua). Kuuntele malli, ja katso samalla nuottia:

Naputa sitten rytmi nuottien mukaisesti pianon kantta tai pöytää vasten. Kuvittele mielessäsi metronomin iskut: odotathan kaksi iskua puolinuotilla?
Sitten soita harjoitus pianon keski-c:llä metronomin päälle. Odota alkuun neljä tyhjää metronomi-iskua, jotta saat rytmistä kiinni. Alun tyhjät metronomi-iskut ovat tärkeässä roolissa, sillä pianistin tulee tietää ennen kappaleen aloittamista, missä rytmissä kappaleen aikoo soittaa.
Pääsithän metronomin kanssa yhtä aikaa perille? Mikäli et, kuuntele vielä esimerkki ylempää, ja kokeile sitten uudestaan!
Rytmiharjoitus 2
Seuraavassa harjoituksessa tarvitaan edellisten lisäksi pisteellistä puolinuottia (kolme iskua). Kuuntele esimerkki:

Sitten vain naputtamaan. Kokeile ensin ilman metronomia – kuvittele iskut pääsi sisällä.
Seuraava vaihe on kokeilla sitten metronomin kanssa. Odota alkuun kolme tyhjää iskua eli yksi tahti, sillä tässä kappaleessa tahtilaji on kolme neljäsosaa:
Ja saavuittehan metronomin kanssa yhtä aikaa perille?
Rytmiharjoitus 3
Lisätään kokonuotti. Kuuntele nuottia seuraten:


Rytmiharjoitus 4
Otetaan sitten mukaan kahdeksasosia. Tässä malli:

Naputa! Rytmin ymmärtämistä voi helpottaa sanomalla ääneen ”taa” neljäsosan ja ”ti-ti” kahdeksasosaparin kohdalla. Taa, taa, taa, taa, taa, ti-ti, taa, taa…
Lopuksi soita harjoitus pianon keski-c:llä metronomin päälle. Odota taas alkuun neljä tyhjää metronomi-iskua:
Rytmiharjoitus 5
Sitten kertausta: yhdistetään kaikki tähän mennessä nähdyt aika-arvot. Huomaa myös kertausmerkki harjoituksen lopussa:

Rytmiharjoitus 6
Vieläkö olet pysynyt mukana? Hienoa! Otetaan mukaan neljäsosatauko:

Kun ensin naputat ilman metronomia, muista kuvitella yksi tyhjä isku neljäsosatauon kohdalle. Ja naputusharjoittelun jälkeen soita taas keski-c:llä metronomin kanssa:
Rytmiharjoitus 7
Otetaan sitten astetta haastavampia rytmiharjoituksia. Niissä käytetään pisteellisiä neljäsosia (puolitoista iskua):

Naputettuasi kokeile pianolla metronomin kanssa:
Otetaan vielä pisteellinen neljäsosa -harjoitus kolme neljäsosaa -tahtilajissa. Kuuntele:

Ja soita metronomin kanssa. Huomaa 3/4-tahtilaji, eli odota alussa kolme iskua:

Rytmiharjoitus 8
Opetellaan lopuksi soittamaan kappale, toki siten, että opettelemme ensin rytmin. Kuuntele:

Tee vanhaan malliin ensin naputus, sitten soitto metronomin päälle keski-c:llä. Odota alkuun kolme:
Sitten soita kappale nuoteista. Kuuntele ensin malli – huomaatko, että rytmi pysyy aivan yhtä tarkasti?

Soita sitten kerran nuotit läpi pysyen tarkasti rytmissä. Huomaathan, että kappaleen sävellajimerkinnässä on yksi alennus.
Soita vielä lopuksi metronomin kanssa. Mikäli saavut yhtä aikaa perille, voit onnitella itseäsi – olet aikamoinen rytmivelho! Odota alkuun yksi tahti:
Tässä vielä alla nuotti, johon olen lisännyt reaalisointumerkinnät. Voit halutessasi opetella säestämään tämän kappaleen vaikkapa murtosointukompilla. Lisää pedaali sekä sointujen säveliä oikealle kädelle, ja saat hienon lopputuloksen!

Lopuksi
Kokeile näitä rytmiharjoituksia, ja ota tällainen harjoittelutapa osaksi soittorutiiniasi: keskity alusta alkaen rytmiin! Voit seuraavaksi testata tätä tekniikkaa työn alla olevan, oman soittokappaleesi kanssa…
kiitos,! Hyvää opetusta 🙂
Mukava kuulla!
kiitoksia rytmin opetuksesta..harjoiteltava..
Eipä kestä 🙂
Kiitos, pitää harjoitella ja harjoitella !